Käsiini sattui Suomen luonnonsuojeluliiton julkaisu
”Kaivannaisten maailmantalous: Kultakuumeesta luonnonvarakriisiin”. Erillinen
kappale on omistettu kullalle ja nikkelille avainmineraaleina. Kullan tuotantoa
ja sen käyttöä tarkastellaan eri näkökulmista. Väitetään, että suurimittakaavainen
kultakaivos aiheuttaa keskimäärin enemmän haitallisia ympäristövaikutuksia
suhteessa laajuuteensa kuin mikään muu taloudellinen toiminta. 10 gramman
sormuksesta katsotaan syntyvän noin 20 tonnin edestä myrkyllistä jätettä. Tiedä
häntä, pitääkö paikkansa.
Sitten kuvataan artesaanikaivoksia ja artesaanikullankaivua.
Se on 10-15 miljoonan ihmisen toimeentulolähde 70 maassa. Työläisistä 4-5
miljoonaa on naisia ja lapsia. 90 % maailman kaivostyöläisistä työskentelee
artesaanikullankaivussa, joka tuottaa 15 % maailmanmarkkinoiden vuosittaisesta
kullasta eli noin 300 000 kiloa. Perussa, joka on Latinalaisen Amerikan suurin
kullantuottaja, 13 % kullasta tulee artesaanikaivoksilta. Niissä työskentelee
jopa 50 000 lasta, joista nuorimmat 6-vuotiaita.
Julkaisussa kullan tuotantotavat jaetaan kultakaivoksiin ja
artesaanikullankaivuun. Rupesi kiinnostamaan, että mitä se artesaanikullankaivu
oikein on. Tuntui, että se jotenkin liippaa kullanhuuhdontaa, kun tuotantomääräkin
on sama kuin kullanhuuhdonnassa.
Kulta-artesaani
Sana artesaani sinällään on tuttu käsi- ja taideteollisuuden
ammattitutkintona. Sellaisen voi suorittaa vaikkapa Inarissa Saamelaisalueen
koulutuskeskuksessa. Tiesin, että siellä voi opiskella artesaaniksi korukivi-
ja jalometalli- ja saamenkäsityön alalla. Viimeksi mainittu jakaantuu koviin ja
pehmeisiin materiaaleihin. Muualla voi opiskella kuva-artesaaniksi jne. Myös
moni huuhdontakullastamme koruja valmistavat ovat artesaani.
Mutta onko SAKK tai joku muu oppilaitos ruvennut
kouluttamaan artesaanikullankaivajia? Ei ole tullut vastaan, että jokin kaivaja
kutsuisi itseään artesaanikullankaivajaksi. Varmaankin mielellään kertoisi.
Kaikentietävän Googlen kautta ei löytynyt selitystä, missä voi opiskella tai
muuten tulla artesaanikullankaivajaksi.
Kun asia vaivasi, piti etsiä löytyisikö jotakin
englanninkielisinä sanoina artisanal gold tai artisanal gold mining/prospecting.
Johan alkoi löytyä. Kyseessä on pienimuotoinen käsityöläiskullantuotanto
(artisanal and small-scale gold mining, ASGM), käytännössä kullanhuuhdonta. Kullanhuuhtoja
on artisanal gold prospector/miner, käsityöläiskullanhuuhtoja, huuhdontakulta
on artisanal gold, käsityöläiskulta. Heräsi epäily, miksikähän suomalainen
luonnonsuojeluliitto suomenkielisessä julkaisussa kutsuu meitä
artesaanikullankaivajiksi. Onko koira haudattuna. Onko kyse sivistyneellä
kielellä sanottuna ilkeilystä. Onko tämä saamelaiskäräjien ja
luonnonsuojeluliiton uusi juoni kullankaivun saattamiseksi epäilyttävään
valoon. Uusi salakielinen haukkumasana. Tarkoittaakohan tämä sitä vesiä niin
saastuttavaa Lemmenjoen kullankaivua. Ei ole selvinnyt. Jatketaan
salapoliisityötä.
Artesaanikullankaivun
liitto
Wikipedia kertoo, että on olemassa myös Artisanal Gold
Council kotipaikkana Kanada, www.artisanalgold.org.
Sen tehtävänä on vähentää ja estää elohopean ja syanidin käyttöä
kullanhuuhdonnassa, lapsityövoiman käyttöä ja terveydelle vaarallisia
työolosuhteita. Toiminnan painopiste on Latinalaisen Amerikan ja Afrikan
pahamaineisilla kullanhuuhdonta-alueilla.
Ovat oivaltaneet ja ovat osittain samalla asialla kuin
Lapissa meneillään oleva Sertifioitu Lapin Kulta -hanke. Lähes kaikki maailman
huuhdontakulta, siis artesaanikulta tulee elohopean, syanidin, lapsi- ja orjatyövoiman
epäinhimillisissä työolosuhteissa tuotettuna. Sellaisen kullan käyttöön
suhtaudutaan erityisesti korutuotannossa yhä kielteisemmin. Lapin artesaanikulta
on ekologista ja eettistä kultaa.
Meistäkö
artesaanikullankaivajia?
Olisihan se hienoa olla sellainen, vai olisiko? Taitaa
sittenkin olla kunniakkaampi olla kullankaivaja, prospektori. Mutta
epäluuloisena edelleenkin ihmettelee, onko sittenkin koira haudattuna.
Julkaisun toimittajat ja kirjoittajat mainitaan. Ovat nimeltään selkeästi
suomalaisia paitsi yksi tuntuisi olevan vietnamilainen. Tämän mukaan julkaisu
ei ole käännös englannin tai muista kielistä. Ehkäpä sittenkin
vainoharhaisuutta. Lapin kullanhuuhdontaa ei erikseen mainita ollenkaan.
Vielät tilastoja
Poimitaan kuitenkin julkaisussa mainittuja kullan vuosituotantolukuja
maailmalta: Kiina 450 tonnia, Australia 270 tonnia, Venäjä 245 tonnia, USA 211
tonnia, Kanada 160 tonnia, Etelä-Afrikka 150 tonnia, Peru 150 tonnia. Muut maat
jäävät alle 100 tonnin. Suomen osalta mainitaan 8 tonnia, mutta uusimpien
tietojen mukaan 2016 oli 7,2 tonnia. Siitä Suurikuusikko 6,3 tonnia, Kevitsa 0,
4 tonnia ja Pampalo 0,3 tonnia.
Kun tuli eksyttyä tilastoihin, jatketaan vähän
artesaanikullankaivun huippuyksilöistä. Viimeisimmässä Tampereen kivikerhon tasokkaassa Mineralia-lehden
numerossa, eli 3/2017 Kari A. Kinnusen kertoo artikkelissaan ”Jättihippujen
jäljillä” maailman isomuksista. Tai ehkäpä pitääkin todella puhua
jättihipuista. Siinä kerrotaan eri maiden jättihipuista ja niiden löytymisestä
mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tässä vain luettelonomaisesti suurimmat hiput,
ainakin osa ennestään jo tiedossa: Australia 71 kg, Brasilia 61 kg, Kongo 60
kg, Venäjä 36 kg, Meksiko 12 kg, USA/Kalifornia 8 kg, Kiina 6,5 kg. Eurooppa on
surkimus, Skotlanti 900 gr (epävarma), Irlanti 684 gr, Ranska 573 gr, Suomi 398
gr. Luvut sinänsä mielenkiintoisia, mutta itse tarinat vielä paljon
mielenkiintoisempia.
Tässä numerossa jatkuu Seppo J. Partasen artikkelisarja ”Kultamaiden
legendoja”. Nyt vuorossa Yrjö Korhonen, aiemmin Kullervo Korhonen, Petronella
ja Heikki Kokko. Artikkeleissa myös yksityiskohtia, jotka ainakin minulle uusia.
Näköislehdet löytyvät osoitteesta www.tampereenkivikerho.fi.
